Sivut

torstai 21. tammikuuta 2016

Seepra sukat


Pakko oli kokeilla seepralangasta neuloa sukat.
Näin muiden kuvista, että mustat läiskät saattavat osua vain yhteen kohtaan
 eikä tasapuolisesti joka puolelle raidoiksi. Halusin vähän enemmän raitoja,
joten tein vielä lisäksi satunnaisia raitoja mustalla langalla. 

Langat siis 7-veljestä: pinkki, musta ja viidakko-seepra. 











sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Boston Bruins lapaset



Tein tilaustyönä lapaset Boston Bruins logolla. 
Kesti useamman kuukauden tämäkin urakka, 
kun ei ekalla kerralla oikein onnistuneet kunnolla
 ja tein kyllä välissä aika paljon muitakin juttuja. 
Aikaisemmin tein sukat samalla logolla. 
Kuvaa piti muunnella pikkuisen pienemmäksi,
 että sain sen lapasiin mahtumaan.