Sivut

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Sydän sukat


Joulun aikaan neuloin sydän sukat. 
Langat 7-veljestä. Koko n.22cm eli 36/37. 
Vein nämäkin Aarrekammariin myyntiin. 








Ja kokeilin väsätä tämmöisen ruutukuvion minkä mukaan sydämet tein. :) Hirvee pähkäily ja väserrys ennenkun sain tämän tehtyä. Kun en mikään tietokonenero ole. ;P





lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulujuttuja


Koko joulukuu on ollut perinteisesti  hirmu kiireinen. On ollut paljon töitä, jonka lisäksi paljon tilauksia ja vielä omat joululahjojen ostot, joulukortit yms. Nyt alkaa viimein tilanne rauhoittumaan. :)
Viimeiset tilaus sukat jouluksi. Hello Kitty sukat kokoa 35. 



Ja sitten vähän pakettikortteja näpertelin. 





 











Oikein hyvää ja rauhallista joulua! :)




tiistai 10. joulukuuta 2013

Pinkit sienet


Tilauksesta sieni lapaset ja sukat pukin konttiin. 







Näyttää kuvat vähän hassulle. Otin toisen salaman kanssa ja toisen ilman. On niin pimeetä, ettei meinaa kuvat onnistua mitenkään. :P Sama pinkki väri näissä on molemmissa.


perjantai 6. joulukuuta 2013

Lumihiutaleita


Tein Linea fix ikkunakalvosta lumihiutaleita. Tätä kalvoa saa Etolasta
Kurkkaa tänne! :) Näitä on paljon erilaisia. Eli näissä ei ole liimapintaa, vaan tarttuu lasi- ja peilipinnoille staattisesti. 




Piirsin ensin kalvotussilla lumihiutaleen kalvon taustapuolelle. (Löysin mallin askartelulehdestä, ja piirsin suoraan sen läpi kalvolle)




 Leikkasin kuvan irti ja irrotin takakalvon pois. 




Ja länttäsin vain ikkunaan. Normaalisti tätä kalvoa kiinnitetään veden avulla, mutta nämä on niin pieniä, että tarttuu ihan ilmankin. Saa otettua helposti irti ja vaikka siirreltyä eri paikkaan. 








Toisenlaisen hiutaleen piirsin ensin paperille, siitä läpi tussilla kalvolle. Ja leikkasin saksilla ja mattoveitsellä. 














tiistai 3. joulukuuta 2013

Lisää kortteja


Niin se tuli vaan joulukuu taas ihan ykskaks yllättäen. Miten aika voikin mennä niin nopeeta, ettei perässä pysy. :P Vapaa vkonloppukin meni tosi rennosti, kun tekemistä niin paljon, ettei millään kaikkea ehtinyt. Käsityöt vein uuteen myyntipaikkaan ja sinne piti keksiä jonkinsortin käyntikortteja otettavaksi. 

Joten tein pikaisesti käyntikortit pelikorteista. 



Muistin vasta jälkikäteen, että ois voinu sähköpostiosoitteenkin laittaa. Noh, jospa seuraaviin sitten muistaisi. Löytyypähän se täältä blogista.




Ja sitten lisää joulukortteja. :)




















perjantai 29. marraskuuta 2013

Aarrekammari

Kuopion Citypörssiin aukeaa tänään Aarrekammari!
Siellä myynnissä käsitöitä, taidetta, tuunattuja tuotteita sekä wanhaa tavaraa. 




























Käykäähän jouluostoksilla! :)






keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Sukkia tilauksesta


Noniin. Nyt sain taas yhden sukkatilauksen valmiiksi. Kuvat on hieman huonoja, kun kiireessä räpsin ennen postitusta.



Pikmin sukat. 




Ja Hello Kitty sukat. 




     Ja seuraavaa tilausta olen jo vauhdilla tekemässä. :) Kiirettä pitää joulun alla.